Kirjakerhon naiset

On yksi erityinen ryhmä, jonka tapaamista odotan viikkokaupalla, innolla ja kaihoten. Kuuden naisen kirjakerhomme on kohta kolmen vuoden ajan ollut tärkeä osa elämääni. Kaksi jäsenistä ovat ystäviäni lapsuudesta asti. Yksi jäsenistä taas on ystävä, jonka olen saanut elämääni opiskelujen kautta. Loput kaksi jäsentä ovat kirjakerhon kautta saamiani uusia ystäviä. Eri taustoista, eri aloilla opiskelleita ja työskenteleviä. Ihana joukko upeita ja inspiroivia ihmisiä!

Viime perjantaina jälleen tapasimme, valitettavasti yhden jäsenen puuttuessa, sillä yrityksistä huolimatta aina aikataulut eivät sovi yhteen. Voi sitä puheen, innostuksen ja naurun määrää! Jokaisella on niin paljon sanottavaa, kommentoitavaa, esiintuotavaa. Kirjakerhossamme välillä jopa viitataan, sillä sanottavaa on niin paljon, etteivät kaikki meinaa saada omaa ääntään kuuluviin – on pakko apustaa vuoro!

Tapaamisiimme kuuluu myös keskustelun lomassa syöminen ja useimmiten tapaammekin jonkun kotona. Muutama pullo viiniäkin saattaa kulua… Ehkä arvasittekin jo, että puhumme paljon muustakin kuin kirjoista, joita olemme lukeneet. Keskustelut polveilevat luontevasti milloin kirjasta, milloin jonkun esiin tuomasta aiheesta sinne ja tänne. Ja se on ihanaa! Saada puhua, kuunnella ja oppia, saada uusia näkökulmia asioihin. Tarkastelemme asioita niin erilaisin silmin, että on todella kiehtovaa kuulla miten toinen lähestyy aihetta, johon itsellä on ehkä aivan erilainen näkökulma.

”Älä kuuntele vastataksesi

kuuntele ymmärtääksesi”

Perjantaina puhuimme poikkeuksellisen vähän kirjasta, joka oli ensimmäinen osa Jonas Gardellin kolmiosaisesta romaanista ”Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin”. Kertoessani lukiessa valuneista kyyneleistäni, syntyivät ensimmäiset epäilyt. Keskustelun edetessä valkeni aika nopeasti, että minä olin epähuomiossa lukenut kolmannen osan, nimeltään Kuolema. Voinette kuvitella, että lukukokemukseni oli aika erilainen kuin muiden lukema ensimmäinen osa nimeltään Rakkaus. Kaikki eivät olleet ehtineet lukemaan – edes sitä oikeaa – kirjaa, joten keskustelimme kirjan teemojen lisäksi paljosta muusta.

Kirjakerhomme on täynnä innostusta, iloa, syvyyttä. Täynnä rakkautta elämään! Päivän kuulumisista vaihdetaan hetkessä kipeisiin pohdintoihin omista varjoista tai innostusta ja ylpeyttä hehkuviin fiilistelyihin omasta työstä tai lapsesta. Näiden naisten seurassa olen merkityksellinen, tärkeä ja hyvä juuri tällaisena. Tunnen syvää kiitollisuutta näistä upeista ihmisistä elämässäni!

Ps. Kirjaa suosittelen, kolmas osa oli todella koskettava ja silmiä avaava. Aion ehdottomasti lukea romaanin kokonaan, vaikka aloitinkin väärässä järjestyksessä. Kirjailijan haastattelu Helsingin sanomissa vuodelta 2013 avaa lyhyesti romaanin teemoja.

Tervetuloa kevät!

Tänään se alkoi, maaliskuu. Vaikka juuri mikään ei ole muuttunut eilisestä, edelleen sama harmaus ja lisäksi vielä räntäsade, tuntuu, että ollaan jo paremmalla puolella. Pidän talvesta, kuten kaikista vuodenajoista. Niiden vaihtuminen on rytmittänyt elämääni niin kauan kuin muistan ja pidän siitä. Silti lisääntyvä valo, loskan alta hiljalleen läiskinä paljastuva asfaltti ja auringon lämpivät säteet nostavat mieltä ja energiatasoa. Huomaan ajattelevani entistä useammin, että kyllä tämä tästä. Sama se, lähestyykö jonkin asian deadline (kuten talon myyntiinlaitto). Kevät tulee, pitkä talvi on takana ja edessä on ihania päiviä, ilmassa lupauksia valosta, lämmöstä, vihreydestä!

Maaliskuun ensimmäinen päivä ei olisi voinut olla parempi. Kukonlaulun aikaan herännyt Lapsi sai aamuseuraa isästään ja minä sain jäädä nukkumaan. Yleensä hoidan viikonloppuaamut, Mies on niin tokkurassa ja minä herään helpommin, joten se on vaan mennyt niin. Lapsikin on sen jo oppinut ja hyvin tottuneesti alkaa viikonloppuaamuisin vaatia äitiä heräämään, nousemaan, pukemaan, menemään yhdessä olkkariin lastenohjelmia katsomaan – annetaan isin nukkua rauhassa!

Tänään jäin kuitenkin nukahtamaan suloisesti uudelleen raikkaisiin, vielä kahiseviin vuodevaatteisiin (miten optimaalisesti ajoitettu lakanoidenvaihto!). Herätys yli kahden tunnin ekstraunistani oli lempeä ja sain ennen nousemista vielä pienessä horroksessa kuunnella aamiaistouhuja keittiöstä. Aamiaispöytään sain kävellä suoraan ja sen jälkeen vielä nauttia maitokahvista ja kirjasta nojatuolissa. Tajusin, että minulla on aivan mahtava aamu. Upea mies, ihan paras perhe, ihanat teinit ja 2-vuotias. Hyvä elämä.

”Ollaksemme onnellisia meidän ei tarvitse rakastaa sadetta samalla tavalla kuin rakastamme auringonpaistetta. Kaikkien asioiden ei tarvitse olla mieliasioitamme. Mutta voimme päättää, että kun sataa, teemme päivästämme hyvän sadepäivän.”

Kirja on Hyvän elämän anatomia, Sara Karlssonin ja Pia Sievisen inspiroiva ja kaunis teos hyvästä elämästä. Ohjeita, ajatuksia, tajunnanvirralta tuntuvaa, mutta hyvin pohdittua ja antoisaa sellaista. Olen tähän mennessä ollut todella vaikuttunut lukemastani. Toisaalta olen myös pohtinut, että muutaman vuoden kestänyt itsetutkiskeluvaiheeni on tehnyt minut avoimeksi ja vastaanottavaiseksi tälle kirjalle. Eri vaiheessa en olisi välttämättä ymmärtänyt tai pystynyt sisäistämään kirjan järkeenkäypää, mutta voimakasta sanomaa. Nyt olen jo montaa kertaa innostunut, liikuttunut, ilahtunut, oivaltanut. Puhuttelevan sisällön lisäksi kirja on kaunis ja kannet aivan ihanat. Se tuntuu arvokkaalta ja toisaalta kuin omalta päiväkirjalta. Ilahduttava ja inspiroiva teos! Kirja on ilmestynyt 2015 ja omani tilasin Adblibrikseltä.

Kirja ja kahvi

Iltapäivällä juhlimme lasten 7-vuotiasta serkkua. Punaisessa talossa on aina herkulliset tarjottavat ja iloinen tunnelma. Tällä kertaa maukas kasvissosekeitto hoiti lounaan viran, jonka jälkeen päästiin tärkeisiin eli munkkivuoreen sekä kuumaan kaakaoon kaikkine lisukkeineen. Makea tapa viettää sunnuntaita!

Munkkikakku

 

Kaakao

 

Talo on taas hiljentynyt. Peruskolmikko paikalla, isommat toisessa kodissaan. Lapsi nukahti paluureissulla autoon, saimme siirrettyä suoraan unille. Uusi viikko edessä, arki on taas tervetullut.

Uutta arkea?

Aloitin aamuni tänään tavalla, josta aion tehdä itselleni rutiinin. Herättyäni join ison lasin vettä ja avasin tv:n. Sitten hyppäsin kuntopyörän selkään ja poljin 20 minuuttia. Arkiaamuisin olen jo pitkään ollut ”äkkiä pesut, meikit, vaatteet ja menoksi” -linjan kannattaja. Tuntuu, että töihin on kiire, jotta päivä ei venyisi toisesta päästä kovin pitkälle. Siispä ajatus aamuliikunnasta tuntui ahdistavalta – siinähän menee 20 minuuttia hukkaan! Mutta mitä tapahtui? Olikin rentouttavaa valmistautua päivään rauhassa, hämärässä olohuoneessa yksin polkien. Kuuntelin uutisia ja välillä keskityin vaan fiilistelemään sitä, että on aamuseitsemän ja mä liikun. Noita 20 minuuttia en voi enää ajatella ajanhukkana.

Iltapäivällä kollega pyyhälsi työpisteelleni, mukanaan ihanalta tuoksuva noutokahvi. Nautiskelin herkullisen kahvini hitaasti ja se maistui vielä paremmalta, kun mausteena oli toisen ihmisen kaunis ajatus. Yllätys pelasti iltapäiväni, sillä toimistollamme tarjoiltava kahvi on juomakelvotonta. Ei se ole keittäjän vika; vanhoilla, kymmeniä pannullisia päivässä keittävillä suurtalouskeittimillä parempaa tuskin saa aikaan.

Kahvi

Iltaa piristi vielä tunnin kävely perheen kanssa. Sumuinen ilta, kevättä lupaavat sulat tienpätkät. Kävelyn lomassa Miehen kanssa jutellessa muutama mieltä rasittanut asia tuntui loksahtavan kohdalleen. Tuli tunne, että asiat järjestyvät vielä parhain päin. Lapsi riemastui ja toipui puistoon pääsemättömyydestä, kun viimeisellä kilometrin pätkällä näimme kaivurin ja pysähdyimme hetkeksi sitä ihastelemaan.

Tänään oli hyvä päivä. Kiitollinen kaikesta, mitä olen saanut.

Hyvä viikonloppu

Viikko sai iloisen lopun, kun perhe pääsi matkustamaan Tampereelle täysilukuisena ja suunnilleen terveenä. Olin lunastanut perjantain vapaapäiväksi, joten pääsimme matkaan jo aamupalan jälkeen. Viikonloppu tuntui kolmipäiväisenä virkistävän pitkältä, ehdimme touhuta monenlaista ja lepoakin mahtui ohjelmaan.

Perjantai-iltapäivänä lähdimme koko porukka Lempäälän Ideaparkin sisähuvipuistoon: Mies, Lapsi, kaksi teiniämme sekä vanhempani. Funpark sisältää erilaisia huvipuistolaitteita ja pienemmille suunnatun HopLopin. Kyseisessä HopLopissa olimme siskoni ja Lapsen kanssa käyneet kerran aiemminkin ja olleet tyytyväisiä. Nyt liput täytyi kuitenkin ostaa koko alueelle Funparkin ollessa auki. Seurueemme liput kustansivat 88 euroa.

Verkkosivujen luomat odotukset osoittautuivat käytännössä pettymykseksi. Osa laitteista oli epäkunnossa ja liian monet toimivat pelipoleteilla, vaikka alueelle piti ostaa ranneke. Melko edullisen rannekkeen hinta siis todellisuudessa nousee, kun useat toiminnot vaativat poletteja (muutama poletti sisältyy rannekkeen hintaan). Henkilökunnan määrässä oli pihistelty ja lähes kaikki henkilökuntaa vaativat laitteet olivat käytössä vain tietyin kellonajoin. Sisähuvipuisto on hyvä idea varsinkin pohjoisen sääolosuhteisiin, mutta en ollut kovin tyytyväinen Funparkin hinta-laatusuhteeseen. Lapset kuitenkin viihtyivät, etenkin 2-vuotias, joten tavoite siltä osin täyttyi.

Lauantaina juhlimme 16-vuotissyntymäpäiväänsä viettänyttä bonusesikoista. Suuntasimme Pyynikin näkötornin kahvilaan perinteisille munkeille, jotka ovat aivan ansaitusti saavuttaneet arvostetun asemansa. Suosittelen Tampereella Pyynikin näkötornia käyntikohteeksi, niin näköalojen kuin munkkien vuoksi. Lauantaiaamupäivällä moni muukin oli pilvisestä säästä huolimatta lähtenyt munkkikahveille, mutta pienen jonottelun jälkeen pääsimme tilaamaan ja sisältä järjestyi jokaiselle istumapaikat. Asiakaskunta oli huomaavaista; kun munkeista oli jäljellä pelkät sokerit lautasella, tehtiin melko nopeasti tilaa seuraaville herkuttelijoille. Myös ulkoa löytyy useita pöytiä, mutta ilma oli sen verran kolea, että tuo vaihtoehto ei houkutellut.

Vilja-allergisena nautin gluteenittomasta munkista, joka oli tuore, vielä lämmin ja maukas. Paras syömäni gluteeniton munkki!

Näkötornin munkki

Näkymä Pyynikiltä Pyhäjärvelle

Lauantain ohjelmaan kuului myös synttäritytön toivelahja: vierailu Fish Foot Spa’ssa. Hän pääsi siis tohtorikalojen tekemään pedikyyriin. Kävimme Lielahtikeskuksen Lagoonissa, jossa palvelu oli hyvää ja tilat siistit. Puolen tunnin käsittely maksoi 25 euroa. Mukava myyjä jutusteli kanssamme hoidon aikana muun muassa asiakaskunnasta ja kertoi esimerkkinä 12-vuotiaan syntymäpäiväohjelmaan kuuluneesta kalapedikyyristä
kavereiden kanssa, hauska idea.

Aluksi kalojen näykkiminen kutitti ja neidon oli vaikea rentoutua, mutta hetken kuluttua tuntemuksiin tottui. Jalat olivat pehmoiset hoidon jäljiltä ja uusintakertakin kuulemma kelpaisi. 

Fish Foot Spa

Viikonloppu on lopuillaan ja arki taas edessä. Näiden energioiden voimin jaksaa tulevan viikon haasteet.

Sisäinen voima -kirjan julkkareissa

Viikko sitten sain ilokseni osallistua Jenny Belitz-Henrikssonin Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen -kirjan julkistustilaisuuteen. En ollut aiemmin ollut moisessa ja tuntui jännittävältä mennä vieraiden ihmisten sekaan, varsinkin kun vieraslistassa vilahteli lehdistä ja blogeista tuttuja nimiä erilaisista ympyröistä. Pohdin voinko tällaisena taviksena sinne mennäkään! Naurattaa oma ajatuksenjuoksu näin jälkikäteen. Ihmisiä ollaan, oltiin sitten toimittajia, kirjailijoita, bloggareita tai mitä vaan.

Jennyn kanssa tutustuimme viime syksynä hänen vetämällään Hyvinvointikurssilla, joka oli oikea valonpilkahdus syksyn synkeyteen! Olin jo aiemmin, vuoden alusta alkanut seurata Jennyn Vastaisku ankeudelle -blogia, ja sitä kautta löysin tieni myös Jamilahden opistoon pysähtymään ja pohtimaan elämääni. Jennyn blogia suosittelen lämpimästi kaikille, jotka kaipaavat arkeensa uusia ajatuksia ja näkökulmia. Omat aamuni alkavat astetta paremmin, kun pysähdyn hetkeksi näiden viisauksien ääreen. Yksinkertaisia asioita kun ne näkee edessään valmiina tekstinä, mutta silti haastavia huomata arjessa, jos ei pysähdy kyseenalaistamaan omia ajatus- ja toimintamallejaan. Elämäntilanteessa, jossa moni asia tuntuu olevan vähän levällään tai vaiheessa, tarvitsen työkaluja päästäkseen eteenpäin.

Juhlapaikkana oli Arabian Dylan; mielettömän hyvät tarjoilut ja tunnelmallinen tila! Kuuntelin kiinnostuneena kirjailijan tarinoita tekovaiheesta ja vinkkejä lukemiseen. Kirja jakautuu kahteentoista osioon, eikä sitä ole tarkoitus lukea yhdeltä istumalta, silloin tulisi kerta kaikkiaan liikaa pureskeltavaa. Itse olen selaillut kirjaa ja lukenut kutsuvia kohtia. Tällä viikolla muutamana päivänä olen vaan avannut kirjan ja silmiini on osunut juuri tilanteeseen sopiva ajatelma.

Tajusin Jennyä juhlissa kuunnellessani, että haluan löytää oman intohimoni. Mistä innostun niin paljon, että jaksan kääntää jokaisen kiven, jotta pääsen eteenpäin, jotta saan tehdä ja toteuttaa tuota inspiraatiota ja innostusta? Intohimosta kumpuava voima saa nimittäin ihmisen tekemään hienoja asioita, kuten Jenny teki kirjan, jossa jakaa omia kokemuksiaan ja oppimisprosessinsa tuloksia ja näin auttaa muitakin löytämään itsestään voimia kehittyä ja elää parempaa ja onnellisempaa elämää. Ehkä minäkin löydän vielä oman polkuni.

Julkkarit

Juhlista lähdin kotiin todella energisenä ja innostuneena, vaikka alla oli pitkä työpäivä. Painotuore kirja laukussa ja mielessä hyvät keskustelut viisaiden ja kiinnostavien ihmisten kanssa. Tilaisuus oli hyvä osoitus siitä, että useimmiten kannattaa uskaltaa, tässä tapauksessa mennä paikkaan, josta ei tunne etukäteen juuri ketään. Elämä tarjoaa ihania mahdollisuuksia, kun niihin tarttuu!

Leikkaamaton versio

Olin ajatellut kirjoittaa tänään etätyöskentelystä. Suunnitelmat vaihtuivat uusiin, kun Lapsi oksensi aamupalapöytään. Voi pientä raasua. Edellisestä vatsataudista on vasta pari viikkoa aikaa, päiväkodissa riehuu kova vatsatautiepidemia. Toivottavasti hiihtoloma karkottaa pöpöt pois.

Myönnän, että pohdin pitkään kannattaako näistä lapsiperheen elämän vitsauksista kirjoittaa. Miten vaikkapa potentiaaliset tulevaisuuden työnantajat suhtautuvat jos löytävät blogiin? Tajuavat, että ei hemmetti, tuohan voi olla kipeän lapsen kanssa kotona yhtä mittaa. Totta, päiväkotivaiheessa oleva lapsi sairastelee aika ajoin ja minä toisena vanhempana olen toisinaan kotona pienen potilaan kanssa. Jaamme Miehen kanssa hoitovuorot mahdollisimman tasaisesti, kalentereista katsomme kumman hommat ovat kiireellisempiä siinä hetkessä. Saatamme myös puolittaa päiviä, toinen hoitaa aamupäivän ja toinen iltapäivän. Näin saamme molemmat töitä eteenpäin sairasteluista huolimatta.

Pitäisikö antaa arjesta kiillotettu ja siloinen kuva tai jättää kokonaan kertomatta? Että täällä ollaan aina terveitä, eivätkä kotiasiat vaikuta työelämään lainkaan. Pienen lapsen kanssa elämä on kokonaisvaltaista menoa uskomattomine riemun hetkineen ja joka puolelle lentävine oksennuksineenkin. En taida haluta kumppanikseni työnantajaa, joka ei elämäni muita puolia hyväksyisi tai huomioisi. Elämänvaiheita on erilaisia ja niissä kaikissa on hyvät ja haastavat puolensa. Työelämä vaikuttaa vapaa-aikaan ja toisin päin. Ihminen on kokonaisuus, ei kone! Nykyinen työnantajani on onneksi joustava ja ymmärtää työntekijöillä olevan myös toimiston ulkopuolista elämää. Kun työnantaja osoittaa sitoutumista ja ymmärtäväisyyttä, tukee ja kannustaa se minuakin hoitamaan hommat hyvin.

Tänään aamiaisyllätyksen jäljet siivottuani tuli siis lennosta suunnitelman muutos. Tuottelias etäpäivä vaihtui tehoistuntoon, jonka aikana aikataulullisesti kriittiset hommat tulivat kuntoon ja esimiehen kanssa käytiin läpi mahdolliset paikkailtavat tehtävät. Sitten suljin koneen ja vapautin Miehen hoitovuorosta omien töidensä pariin. Keskityin pieneen surkeaan potilaaseen, joka hoiperteli uupuneena ympäriinsä ja kaipasi syliin. Kutsun tätä arjen tasa-arvoiseksi vanhemmuudeksi. Se on asia, jonka soisin edistyvän suomalaisessa työelämässä.

Nyt tuo pieni vihdoin tuhisee rauhallisena sohvalla kainalossani, Muumien uneen uinuttamana.

Muista hengittää

Pimeällä taidekoulun pihalla kävi ilmi, että joko muut joogaajat ovat jääneet kotiin tai sitten minä olen paikalla väärään aikaan. Kansalaisopistokin lomailee; tämäpä ei tullut mieleeni, kun perjantain vapaata lukuunottamatta edessäni on normaali viikko. Samoin aamulla päiväkodissa ihmettelin lasten vähyyttä, kunnes pois lähtiessäni muistin hiihtolomaviikon alkaneen. Lomattomuudesta huolimatta löysin työmatkalla syitä iloon; nautin täysillä Helsingin hiljentyneestä liikenteestä. Sekä aamun että iltapäivän siirtymiset sujuivat vailla suurempia jonotteluita ja sitä osaan todella arvostaa kaikkien ruuhkissa istuttujen tuntien karaisemana. Ilahduttavaa oli myös upea auringonvalo, joka kirkasti mieltä molemmin puolin työpäivää.

Lempeä jooga vaihtui kotisaunaan, hyvä rauhoittumiskeino sekin. Tosin 2-vuotiaan kanssa ei voida puhua kovin rentouttavasta saatika sitten meditatiivisesta toiminnasta, sen verran vauhtia ja jippoja kuuluu hänen kanssaan saunomiseen. Mukava yhteinen hetki rakkaiden kanssa joka tapauksessa ja kropassakin mukava raukeus saunan lämmön jälkeen.

Iloitsen jo lähestyvästä keväästä. Silti mieltä painaa pitkä talvi ja monenlaiset vastoinkäymiset ja murheet, joita elämään on viime aikoina etsiytynyt. ”Kaikki menee ohi” -ajatelma kirjasta Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen antaa kuitenkin uskoa siihen, että tämäkin helpottaa. Tulee vielä päivä, jona hengitys virtaa vapautuneesti ja askeleeni ovat kepeät.

Processed with Moldiv

Laskiaissunnuntai

Pitkät, toimettomat sunnuntait ovat parhaita. Nuorempana en pitänyt sunnuntaista, se tarkoitti viikonlopun päättymistä ja arkeen palaamista, koulua tai töitä ja aiheutti levottomuuden ja haikeuden tunteita. Nykyään, vaikka elänkin kuuluisia ruuhkavuosia, suhtautumiseni sunnuntaihin ja uuden viikon alkamiseen on muuttunut. Elämä on suureksi osaksi arkea ja olen havainnut, että sen olisi hyvä tuntua pääsääntöisesti mielekkäältä. Varsinaisesti mikään ei ole muuttunut, paitsi oma asenteeni. Ja sehän vaikuttaa mielettömän paljon! En väitä, että arki on pelkästään ihanaa kun vaan päätän niin, koska ainahan elämään kuuluu vastoinkäymisiä ja mielipahan hetkiä. Silti joka päivä tunnen ilon ja onnen tunteita elämästäni ja kaikesta siitä, mitä olen saanut.

IMG_2756

Tänään heräsin virkistyneenä Lapsen hyväntuulisiin herätyshöpötyksiin. Valosta näki heti, että päivästä tulee kirkas ja kaunis. Päätin pitkästä aikaa panostaa aamiaiskattaukseen ja sen sijaan, että olisin vain nostanut aamupalatarvikkeita pöytään, asettelin ne puulle ja laitoin voin ja hillot kuppeihin. Ystävänpäivän kunniaksi hakemani leinikkikimppu (yksi kukkasuosikeistani) on niin kaunis, etten voi kuin hymyillä sitä katsoessani. Laitoin kauniit lautasliinatkin, miksi nekin tulee yleensä kaivettua esiin vain juhlapäivinä, vaikka ne nostavat arjen ruokailunkin fiinimmäksi?

Processed with Moldiv

Aamiaisen jälkeen minua tarvittiin paloaseman uudelleenrakennustöihin, mikä on kunnianarvoisa tehtävä, sillä Lapsen mielestä sitä ei kuka tahansa osaa. Enkä minäkään kerralla onnistunut, tuli liian kapea, kun kaikki paloautot eivät mahtuneet sisään. Onneksi seuraavat luomukset kelpuutettiin ja sain luvan siirtyä rakennustöistä keittiön raivaukseen.

Kun päiväunet eivät maistuneet, päätimme lähteä ulos nauttimaan auringosta. Puistosta pääsimme viimein lähtemään, kun käytimme ”mennään kotiin leipomaan pullaa” -korttia, pullataikina kun oli jäänyt rauhassa kohoamaan ulos lähtiessämme. Sitten iskikin nälkä ja pullat saivat kohota lisää. Lapsi ei tietenkään halunnut ruokaa, vaan pullaa, jotka pullistelivat vielä raakoina liinojen alla. Pullapettymystä lieventämään piti laittaa Puuha-Pete pyörimään ja sitten tulikin uni, joka näyttää nyt jatkuvan aamuun asti. Nyt sitten minä ja Mies olemme vastapaistettujen pullien ympäröimänä, saa nähdä moniko näkee huomisaamun.

IMG_2760